Ilta parvekkeella

Täällä taas! Arki on vienyt mukanaan ja viikonloput olleet täynnä tekemistä joten en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Toissa viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi laittaa parvekkeen kuntoon! Muutimme tähän asuntoon alkuvuodesta ja vauva-arjen keskellä tuli parvekkeelle vain paiskattua kaikki sinne kuuluvat asiat ja unohdettua koko juttu. No, kesä tuli ja meni enkä saanut yhtään enempää aikaiseksi siistiä parveketta vaikka puhuin kyllä asiasta miehelle ja vähän kaikille monta kertaa :D

No, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, elokuun vikana viikonloppuna! Ja tulihan siitä oikein kiva. Motivaattorina toimi ihana ystäväni, jonka kanssa olimme sopineet juovamme vähän viiniä kesän lopun kunniaksi. Vauva meni aikaisin nukkumaan ja mies oli vartiovuorossa joten pystyimme siirtymään jo kahdeksan maissa nauttimaan viilenevästä loppukesän illasta.

uusi parveke

Loppuillan tunnelmaa

Kyllä teki hyvää viettää pitkästä aikaa kunnolla aikaa ystävän kanssa. Arki on kiireistä ja melko usein vauva kulkee mukana kun tapaamme joten tällainen ihan laatuaika on luksusta :) Onneksi lisää on tulossa, ensi kuussa nimittäin mennään keikalle! Lokakuun viikonloput onkin yhtä hulinaa, onneksi nyt on vasta syyskuu alussa :D 

Puoli vuotta sumussa ja mitä sitten tapahtui?

Eli tänään aiheena kaikille vauvojen äideille ja isille rakas aihe; vauvan nukkuminen ja kuinka se meillä sujuu. Ihan alkajaisiksi täytyy sanoa että meillä ei kovin suuria odotuksia vauvan nukkumisen suhteen ollut. Olen itse ollut vauvana surkea nukkuja, sekä päivällä että yöllä. Samaten mies on ollut mallia "valvon aina eikä minua väsytä", joten ei voitu odottaakaan että meidän geeneillä mitään huippuluokan torkkujaa tähän maailmaan tuottaisimme. Ja ei tosiaankaan tuotettu :D

Ensimmäiset päivät elämästään vauva valvoi nälkäänsä (koska tuore äiti ei tajunnut ettei lapsi saa mitään tissistä syötyä vaikka sitä lutkuttikin koko ajan, eikä muuten kässänneet hoitajat osastollakaan!). Sitten kun nälkä helpotti, valvotti muuten vaan. Saatoin taistella kolme tuntia että sai vauvan nukkumaan pari tuntia. Oli ihan sydäntalvi joten eipä sitä vastasyntynyttä vaunuihinkaan voinut laittaa ja lähteä ulos lykkimään. Yöt riehattiin ihan muuten vaan kun ei tulokkaalla tietenkään ollut mitään vuorokausirytmiä. Taivas aukeni vasta kun saatiin päälle viikon iässä ulkoilulupa. Jätkä vaunuihin ja vaunut ulos - tadaa, sammui kuin lyhty! Pääasiassa uni maistui vain vaunulenkillä, yleensä tikkana oltiin ylhäällä heti kun hissin ovi kolahti ja astuttiin takaisin sisälle. Siitä kun nuoriso-osasto vähän kasvoi niin päästiin jo siihen, että lenkin jälkeen unia pystyi jatkamaan vaunuissa meidän eteisessä jopa 1-2 tuntia kerrallaan! Se oli luksusta, pystyi syömään rauhassa ja jopa tekemään jotain omia juttuja. Mutta ainut päiväunipaikka tosiaan oli ne vaunut. Ei parvekkeella vaunuissa, ei omassa sängyssä, sohvalla, meidän sängyssä tai turvakaukalossa. Vain niissä vaunuissa. Ja koska pienet vauvat tarvitsee paljon unta niin voit arvata kuka on työntänyt vaunuja ympäri kaupunkia kaksi kertaa päivässä, puolen vuoden ajan, joka ikinen päivä missä tahansa säässä. Okei, kyllä se mieskin niitä vaunulenkkejä heitti viikonloppuisin ja joskus iltaisin kun töistä ehti mutta pääasiassa me pojan kanssa on koluttu kaupungin katuja tarkemmin kuin varmaan moni muu täällä asuva. Kaikessa on toki puolensa, sillä tulipa käytyä ulkona ja liikuttua säännöllisesti joka päivä.

Yöunet onkin ihan toinen juttu. Ekat pari kuukautta se oli ihan jees, 3-4 syöttöä yössä ja suht kitkattomasti takaisin uneen. Yritettiin pari kertaa pinnasänkyä mutta hohhoijaa, ei todellakaan kelvannut. Niinpä ensimmäiset kolme kuukautta elämästään poika nukkui unipesässä meidän sängyssä. Olihan siitä helppo tarjoilla tietty yöbaaria mutta ei se kovin mukavaa nukkumista ainakaan omalta osaltani ollut, lonkat on vieläkin ihan tohjona kyljellään nukkumisesta :D Kahden kuukauden paikkeilla tapahtui jotain (joka liian pitkän ajan päästä paljastui atooppisen ihon aiheuttamaksi kutinaksi ja näläksi) ja meiltä hävisi unet. Herättiin tuhat kertaa yössä syömään, sätkimään, potkimaan, vähän itkemään ja muuten vaan valvomaan. Välillä valvottiin kokonaisia öitä, välillä nukuttiin parin tunnin pätkissä ja välillä tunnin pätkissä. Tätä kesti monta kuukautta. Se oli vaikeaa, ihan hiton vaikeaa aikaa. Olen aina ollut tyyppi, joka tarvitsee paljon unta pysyäkseen toimintakykyisenä. Ja pakko oli lähteä ihmisten ilmoille että pysyy järki päässä mutta monet itkut on tämän vuoden keväällä itketty, ihan vaan väsymyksestä. Ensin saatiin helpotusta velleistä ja sitten monen lääkärikäynnin ja erilaisen perusvoidekokeilun jälkeen the rasvasta, joka pitää ihon kunnossa. Kun saatiin nahka kuntoon edes jossain määrin, poika siirtyi nukkumaan omaan sänkyynsä. Muuten kiva mutta sitten joutui nostelemaan ja syöttämään ja hyssyttelemään sängyn laidalla roikkuen. Kesä- ja heinäkuu olivatkin sitten jo parempia kun kiinteitä ruokiakin alkoi mennä rekka-autollisia kerrallaan, herätyksiä enää 1-2 yössä. Mutta......

Sitten vedettiinkin päiväunet taas solmuun. Poissa olivat parin tunnin aamupäivätorkut ja tunnin iltapäiväunet. Tilalle sain 1-3 puolen tunnin pätkää päivässä. Eli eihän siinä ehdi kuin nostaa jalat sohvapöydälle kun tyyppi onkin virkeänä hereillä ja viestittää "viihdytä minua ole hyvä". Tuntuu että omaa aikaa, tilaa tai voimia ei oikeastaan ollut koska päivystys oli päällä yötä päivää. Mutta sitten tuli ihana elokuu! Päätimme miehen kanssa pitää unikoulun, jonka mies hoitaa. Kiinteitä menee 5 kertaa päivässä ja maito juodaan pullosta päivisin ja öisin talon baarista ja silloinkin pääasiassa tavan vuoksi eikä nälän. Oli siis aika käydä toimeen. Olimme varustautuneet kunnon sotaan ja vuorokausien huutoon. Mutta kerrankin, oi kerrankin joku nukahtamiseen liittyvä asia kävi meillä helposti!

Siirsimme pojan omaan huoneeseen nukkumaan. Viimeiset puolen tunnin tirsat otettiin kello neljään mennessä. Nukkumaanmenoa aikaistettiin. Poika nukahti ihan hyvin. Yöllä mies kävi viitisen kertaa laittamassa tuttia ja vähän hyssyttelemässä, mihinkään hysteriaan ei itku koskaan edennyt. Aamukuuden aikaan poika pääsi viereemme vielä aamumaidolle (pullosta, suljin tissibaarin samalla) ja nukuttiin kahdeksaan. Toisena yönä mies kävi kolme kertaa laittamassa tuttia ja hyssyttämässä. Kolmantena yönä kaksi kertaa, joista toisella kerralla itki puolisen tuntia. Sen jälkeen yöt rauhoittuivat kokonaan, nykyään käydään maksimissaan kerran tai ei ollenkaan, ja silloinkin riittää kun laittaa tutin suuhun ja pupun kainaloon. Ei voitu uskoa todeksi koko juttua. (tietenkin tiedostamme että mikään ei ole varmempaa kuin muutos jne jne, mutta juuri NYT kaikki sujuu). Kun tätä oli jatkunut pari viikkoa, päätimme yrittää seuraavaa vaihetta; että vauva oppisi nukahtamaan itsekseen, ilman aikuista.

Sekin meni hämmästyttävän helposti. Kun satu oli luettu, hyvät yöt toivotettu, valot sammutettu ja mobile laitettu soimaan, kävelin huoneesta pois. Vauva itki vähän, mutta nukahti puolessa tunnissa, jonka aikana olin käynyt huoneessa neljä kertaa. Seuraavina iltoina ei enää tarvinnut mennä ja nyt vauva nukahtaa itse joka ilta, 19.30. Nyt on omaa aikaa, voimia ja jaksamista. Seitsemän kuukautta siihen meni. Elämä on ihanaa!

Sori kun tuli näin pitkä sepustus, ehkä tää oli nyt tällainen unipäiväkirjamerkintä :'D

Vaatekaapin konmaritus

Vihaan lähes 90% vaatteistani tällä hetkellä. Noin, nyt se on sanottu. En tiedä oikeastaan miksi, koska odotin kieli pitkällä koko raskauden milloin pääsen pitämään taas "omia" vaatteitani. Muutaman topin venytin pilalle mutta muuten koko vaatevarasto odotti vain milloin isken siihen taas kiinni. No, synnytyksen jälkeen tuli imetys, joka rajasi suurimman osan etenkin yläosista pois käytöstä. Odotin kärsivällisesti ja nautiskelin omista  housuistani sillä aikaa. Nyt kuitenkin imetys on loppu ja kaikki vaatteet vain odottavasti tuijottavat kun käyn vaatekaapilla. Eikä huvita pukea niistä mitään päälle. Perhana.

Ehkäpä olen sitten muuttunut nainen ja pidän erilaisista asioista kuin ennen. Tai ainakin ilmeisesti erilaisista paidoista. Tuntuu että jokainen vaate on ollut minulla ikuisuuden ja olen käyttänyt niitä niin töissä, vapaalla kuin lomillakin. Osa on kestänyt aikaa paremmin, osa huonommin. Osa vaatteista on kuin rakkaita perheenjäseniä, mutta ei niihin silti halua pukeutua. Ja sehän suorastaan vituttaa. En kieriskele kullassa ja ylimääräistä ei tosiaankaan ole. En siis voi toteuttaa pakottavaa tarvetta heittää suurinta osaa vaatteista jätesäkkiin ja laittaa UFFin laatikkoon kohti seuraavia käyttäjiä, koska jotainhan tässä on päällä pidettävä.

Tänään kuitenkin suoritin jälleen ronskilla kädellä vaatekaapin puhdistuksen, konmarituksen. Hylkäsin siis kaiken mitä a)en käytä b)ei tuota minulle iloa. Eipä jäänyt hirveästi jäljelle, mutta tarpeeksi kuitenkin. Vaihdoimme miehen kanssa siis vaatekaapit päikseen, koska hän tarvitsi enemmän tilaa ja oli järkevämpää että hänen vaatteensa ovat meidän makuuhuoneessa ja minun pojan huoneessa, ettei kolistelulla tarvitse herättää perillistä työaamuina. Miehen kaapissa on nyt hyllyt täynnä, minulla jäi vielä tilaakin kaiken nuhjaantuneen trikoon keskelle. Surullista, niin kovin surullista.

Olisi nasta tietää missä on töissä ensi keväänä. En tiedä palaanko vanhaan työhöni vai etsinkö uuden jostain ihan muilta mailta kuin hiekkalaatikon reunalta. Se, mitä työtä alan tekemään, vaikuttaa merkittävästi millä tavalla vaatekaappia kannattaa lähteä uudistamaan (sitten kun poikani alkaa tuottaa vaippaansa kultarahoja tai vastaavaa..). Esim bleiseri ei ihan älyttömän hyvin natsaa eskareiden metsäretkelle vai mitä mieltä oisitte :'D

En ehkä siis ole juurikaan onnellisempi tämän kaapin puhdistuksen jälkeen mutta onpahan ainakin siisti vaatekaappi taas hetken.

ps. Huomenna alkaa vauvauinti. Jännittää :D

"Elän terveellisemmin ja liikun enemmän" -projekti vol 572

Heipäheiii

Enpäs ehtinytkään eilen kirjoittaa, koska piti katsoa uusin jakso Game of Thronesista. On sinäänsä tosi virkistävää kun uutta tuotantokautta ei pysty nielaisemaan parilta istumalta (eikä sellaiseen ole enää aikaa), mutta toisaalta on kuumottavaa joutua odottamaan aina viikko uutta jaksoa! Ihan kuin nuorempana jolloin OC:n uusia jaksoja tuli odotettua kieli pitkällä koko viikko! No mutta se siitä aiheesta, tänään tulin avautumaan minun ja mieheni ikuisuusprojektista eli ruoka- ja liikkumistottumusten PYSYVÄSTÄ muutoksesta!

Olemme juuri sellaisia mukavuudenhaluisia vätyksiä, jotka aloittavat muutaman kerran vuoteen, etenkin aina uutena vuotena, hankkeen jossa tarkoitus on herkutella vähemmän ja liikkua enemmän. Olemme kumpikin ihan normaalipainoisia mutta kyllähän sen huomaa omasta olemuksesta ja vireystilasta milloin syö hyvin ja milloin ei. Ja kunnosta sen, millon liikkuu tarpeeksi ja milloin ei :'D Poikkeuksellisesti tänä vuonna uusi vuosi ei tarkoittanut omalla kohdallani perinteistä treeni- ja terveysintoilukautta koska olin aivan viimeisilläni raskaana eikä sattuneesta syystä kumpikaan edellämainittu elämänmuutos kiinnostanut vähääkään. Nyt vauva on kuitenkin jo isompi ja imetystaivalkin päättynyt joten ei ole mitään tekosyytä olla ottamatta itseään niskasta kiinni. Kertaalleen jo tänä kesänä yritimme ja itse pääsin jo aika hyvään alkuun sokerin vähentämisessä ruokavaliosta. KUNNES tuli repsahdus. Ikinä ei pitäisi mennä nälissään eikä vittuuntuneena kauppaan, tappio on lähes väistämätön ellei ole aivan teräksinen itsekuri (jota minulla ei ole). Mies ei ole onnistunut ruokapuolessa sen paremmin, mutta on käynyt koko kesälomansa viisi kertaa viikossa salilla! Tunnen suorastaan suorituspaineita! Siispä olenkin nyt yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa varovaisesti lenkkeilyn, noin kahden vuoden tauon jälkeen. Olen käynyt jo pari kertaa ja hämmästyttävän hyvin on kulkenut, täysin yli odotusten. Ehkä loputon vaunujen työntely viimeiset 7kk on tuottanut jonkinlaista peruskuntoa :D Harmi vaan, että kotoa lähteminen on niiiiiiin vaikeaa välillä....

Koska epätoivo on kaunista (lue: syyskuussa on häät ja haluaisin mahtua ralph laurenin kotelomekkooni ja näyttää nätiltä) aloitin myös DETOX-kuurin. Aivan hirveää myrkkyä, kaikenmaailman yrttejä sekoitettuna ja maku on kuin laimealla yskänlääkkellä. Onneksi ei tarvitse juoda kuin yksi lasillinen päivässä :'D Toki sen lisäksi vielä täytyy juoda 1,5 litraa vettä, joka on myös helpommin sanottu kuin tehty! Miten se voikin olla niin vaikeaa.

Nyt täytyy mennä vielä urheasti lenkkeilemään, meni vähän myöhäiseksi kun miehen oli AIVAN pakko päästä kauppaan vielä.

Palataan!

Pysäkki 2: Kun meille tuli vauva

Se oli tammikuinen yö kun koko tähän astinen elämä ja arki lensi ikkunasta ulos. Synnytin meille nätin, standarikokoisen poikavauvan siististi pari päivää lasketun ajan yli, imukupilla ulos kiskottuna. Ensimmäiset tuntumat oli että jumalauta ikinä en enää synnytä. Nyt voin jo myöntyä että no, kyllä joskus vielä mutta ei ihan pariin vuoteen vielä :D

Lapsi oli toivottu, olin vauvakuumeillut jo pari vuotta ja päälle vuosi meni, että tulin raskaaksi. Koska olen huono odottamaan ja muutenkin ennemminkin kaikkeen varautuja kuin rento "tulee jos on tullakseen" - tyyppi niin kyllähän se vuosi alkoi varsinkin loppumatkassa aika pitkälle tuntua. Yhden keskenmenon sain, mutta sen jälkeen aloinkin aika nopeasti odottamaan poikaa. (Tuntuupa muuten tyhmältä sanoa vain"poika", täytyy keksiä hänelle joku hieno salanimi blogia varten.) Raskaus oli ensimmäisen kolmen kuukauden aamuoksentelua lukuunottamatta helppo. Voin fyysisesti hyvin ja jaksoin olla äitiysloman alkuun asti töissä. Yhtäkään sairaslomapäivää ei edes tarvinnut pitää! Äitiyslomalla järjestin ruokakaapin, sulatin pakastimen ja tein tosi ison palapelin ja vietimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa ihan kahdestaan joulua. Oli ihanaa, katsoimme miljoona jaksoa Big bang theorya ja Game of Thronesia ja syötiin jouluherkkuja. Joulun jälkeen sitten vaan odoteltiin ja onneksi hermoja ei tarvinnut tosiaan hirveästi venyttää, vaan synnytin viikolla 40+2.

Nyt olen ollut kotona päälle kahdeksan kuukautta ja täytyy sanoa että aika on mennyt yllättävän nopeasti. Olen saanut paljon uusia äitiystäviä joiden kanssa vietämme aikaa päivisin, jonka lisäksi olemme käyneet seurakunnan vauvakerhossa. Välillä rötvätään koko päivä vaan kotona, mutta joka viikko on kyllä tekemistä ihan riittävästi. Tässä elokuussa aloitetaan vielä muskari ja vauvauinti mikäli se pojan atooppiselle iholle sopii. Kevääksi ei sitten olekaan harrastuksia, koska huhtikuun alussa palaan töihin. Päivähoitopohdintoja ja lastentarhanopentyön ja perhearjen yhdistämismietteitä tulossa lähiaikoina siispä!

Mutta millainen se meidän vauva sitten on? No aivan ihana tietysti :D Hän on mukavuudenhaluinen, utelias, iloinen, sosiaalinen ja avoin uusille asioille ja ihmisille. Ei vielä vierasta, syö kaikkea ja paljon, nukkuu päivällä vähän ja yöllä hyvin. Tykkää jäniksistä, jaloista, tavaroiden hyllystä vetämisestä, pienen pieni veturi- laulusta, sylissä pomppimisesta ja ruoka-aineiden rutistelusta. Herää joka aamu seiskalta, riippumatta siitä monelta on mennyt nukkumaan. Läiskyttelee mielellään kylvyssä. Näyttää kuulemma ihan isältään. Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta jätetään tällä kertaa tähän. Hyvin tyytyväinen lapsi ainakin toistaiseksi :D

Tässä tämän päivän uutiset! Huomenna kerron terveellisempi elämä -haasteesta jonka mieheni heitti ilmoille! Aloitin jo tänään ja kävin lenkillä, hyvä minä!

ps. Ei ton tyypin kanssa aina ihan herkkua ole ollut, siitäkin lisää myöhemmin! En aio tehdä tästä omg elämäni on täydellistä -blogia.

Lauantai, kaveri-ilta ja nopeat eväät

Heippa hei, alkuinnostuksen huumassa tulen heti uudelleen mestoille kertomaan kaikkea tärkeää :D Tänään oli kunnon kaverilauantai (joka tietenkin on jo ohitse koska vauva meni nukkumaan jne). Aamupäivällä kävin vaunulenkillä vanhan, uudelleenlöydetyn ystävän kanssa ja vaihdettiin koko kesän kuulumiset parissa tunnissa. Voin kertoa että montaa hiljaista hetkeä ei löytynyt! Sitten pitikin mennä kaupan kautta kotiin koska olimme kutsuneet illaksi kaveripariskunnan kylään. Heillä on myös pieni lapsi joten kyseessä oli varsinainen vertaistukikokous. Koska meidän poika ei ole mikään pitkien päiväunien ystävä, oli illan tarjottavien oltava nopeasti ja helposti tehtäviä. Päädyin sitten kaupan valmisjauhemuffinsseihin jotka tuunasin pätkiksillä ja uuteen bravuuriini, härkäruisnappeihin.  Ohje, olkaa hyvät:

 - pussi ruisnappeja, original tai valkosipuli
- purkki valkosipulituorejuustoa
- basilikan lehtiä
- härkäsiivuja (siis voileipäleikkelehyllystä)

Ota ruisnappeja ja täytä ne valkosipulituorejuustolla. Itse käytin creme bonjouria mutta varmaan mikä  tahansa vastaava ajaa asian. Siihen päälle sitten härkäsiivuja (jotka puolitin ja käärin rullalle ja asettelin nätisti tuorejuuston päälle) ja koko setin päälle basilikanlehti. Aikaa menee nappien määrästä riippuen 10-15 minuuttia ja tulee muuten hyviä. Olen nyt tehnyt näitä pariin juhliin ja molemmilla kerroilla kaikki meni kuin kuumille kiville, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Kiireisen ihmisen huippuherkku! Kuvaa en kyllä muistanut ottaa, pahoittelut.

Ihan kiva ilta kaiken kaikkiaan, se aina piristää kun näkee ihmisiä. Täkäläisillä kavereilla aika harvoilla on lapsia joten toisinaan tuntuu vähän erakolta kun kökötetään pääasiassa täällä kolmisin iltaisin tai lähdetään juhlista tai illanistujaisista ajoissa koska vauva väsähtää. Ja ei, meillä ei ole vaihtoehtona että vauva laitetaan nätisti nukkumaan vaunuihin ja sitten kotona vaan siirretään hänet jatkamaan uniaan omaan sänkyyn. Hell no! :'D nukkumisjutut on meillä aina vähän työstössä, aiheesta tulossa toki oma postaus. Meillä ei siis ole täällä mitään turvaverkkoa, joten olemme aikalailla oman onnemme nojassa, lukuunottamatta yhtä työkaveriani joka käy hoitamassa välillä poikaa että voimme miehen kanssa tehdä jotain joskus yhdessä, ihan kahdestaan. Kummankin vanhemmat asuvat 250-400km päässä joten mummot ja papat eivät tosiaan kurvaa lauantai-iltana lastenhoitoavuksi jos on tarvetta. Eli jos on menoja, mennään pääasiassa vuorotellen. Mutta eipä siinä mitään, toistaiseksi ongelmia ei ole ollut.


Tässä tämänkertaiset, palataan!

Ensimmäinen pysäkki: minä

Heippa vaan! Tästä lähtee käyntiin uusi luku elämässä, nimittäin ensimmäinen oma blogi! Olen makustellut asiaa jo muutaman kuukauden ja nyt vihdoin, kun illoissa on jonkun verran omaa aikaa, on tämän projektin vuoro. Tähän alkuun ajattelin vähän valottaa, kuka täällä ruudun toisella puolella näpertää ja mistä ajattelin tänne kirjoitella. 

Eli siis täällä läppäriään näppäilee 27-vuotias Itä-Suomesta Jyväskylän kautta pääkaupunkiseudulle valunut nainen. Voisin myös määritellä että rouva ja pienen pojan äiti, mutta ollaan nyt ensisijaisesti nainen. Olen kulkenut nätisti yhteiskunnan koulutusputken läpi; lukiosta yliopistoon ja sieltä suorilla työelämään. Viime vuodet olen työskennellyt lastentarhanopettajana vaikka alunperin pitikin ryhtyä johonkin ihan muuhun. Nopeasti kuitenkin huomasin ettei työmarkkinoilla ollut  varaa nirsoilla ja päädyin huippukivaan työpaikkaani jonne sitten jämähdin. Olen mukavuudenhaluinen joten kukaan läheiseni ei varmaan ole yllättynyt (ja sitä paitsi töiden hakeminen on epäkiitollista ja ärsyttävää). Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu kouluttautua lisää ja saada vihdoin vakiduuni. 

Tällä hetkellä kuitenkaan en ole töissä! Saimme mieheni kanssa (kliseisesti opiskeluaikana tavattu insinööri) tammikuussa hyvin odotetun ja toivotun poikavauvan joten tällä hetkellä palloilen kotona kakkavaippojen ja palikkatornien luvatussa maassa :D Äitiysloma on mennyt yllättävän nopeasti ja pikkutyyppi kehittyy hämmentävää vauhtia. Kotielämää on luvassa huhtikuuhun saakka, jonka jälkeen laitetaan poika sosiaalistumaan ja palaan itse töihin. Mihin, se on vielä hiukan auki. Onneksi on aikaa miettiä.

Olen melkoinen sokerihiiri, vaikka en leipomisesta erityisemmin välitäkään. Aloitan noin neljä kertaa vuoteen uuden, "terveellisen" elämän ja lupaan liikkua enemmän ja syödä vähemmän suklaata. Onnistumisprosentti vaihtelee, yleensä repsahdus tulee jossain vaiheessa ja sitten kellin sohvalla suklaalevyn kanssa. Yleensä hankkeissa on mukana juurikin edellä mainittu insinöörimies, hänkin hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Yhteinen kiinnostuksenkohteemme on myös matkailu ja näinä kuutena yhteisenä vuotena (joista kaks jo kohta naimisissa, omg!) olemmekin reissanneet ahkerasti.


Tämän esittelyn perusteella voikin hyvin jo päätellä minkä teemojen ympärillä blogi tulee pyörimään; koti, parisuhde, perhe, kasvatus, matkailu, sisustus, haaveilu, yleinen höpöttely ja nariseminen elämästä. Tervetuloa messiin!